Silmäpeliä mitä vielä haluan sanoa

Kaikki blogit puheenaiheesta Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus

Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus

Sukupuolisensitiivinen kasvatusote varhaiskasvatuksessa on 2000-luvun alkupuolella alkunsa saanut kasvatusmenetelmä, jossa aktiivisesti otetaan huomioon sukupuoliin liittyvät ennakko-oletukset ja stereotypiat.  Sukupuolisensitiivisen kasvatuspedagogiikan malleja kehitettiin aluksi  julkisesti tuetuissa kokeiluhankkeissa ja näistä kokeiluista  saatujen myönteisten tulosten perusteella sukupuolisensitiiviset kasvatusperiaatteet on sittemmin otettu käyttöön koko valtakunnan alueella vuoden 2017 syksyllä voimaan tulleen

Punaisen kurahaalarin tapaus

Lapsen käsitys sukupuolirooleista alkaa nykytiedon valossa vaikuttaa hänen asenteisiinsa 6-7-vuotiaana. Tämä juuri lukemani tutkimustulos muistui mieleeni eilen, kun vaimoni palasi iltapäivällä töistä kotiin noudettuaan ensin lapset päiväkodista. Nelivuotias kuopukseni kertoi tapansa mukaan kuulumiset heti ovensuussa, mutta eilen äänensävy oli tavallista vakavampi, sillä pojan mieltä painoivat vaatetus ja identiteetti.

 

Sukupuolten tasa-arvon edistämisestä varhaiskasvatuksessa

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut otsakkeen mukaisen selvityksen nyt kesäkuun alussa  esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden OPS2016  ja valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman VASU2017 perusteiden eräästä niiden  keskeisesti  kehittyvästä arvosisällöstä  - sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä  nimittäinkin .

VASU2017-verkkokommentointi

     Opetushallitus työstää parhaillaan uusia varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. Niiden laatimiseen voi osallistua VASU2017-verkkokommentoinnin kautta. Kommentoitavat kysymykset käsittelevät varhaiskasvatuksen tavoitteita, lasten ja huoltajien osallisuutta sekä varhaiskasvatuksessa harjoiteltavia taitoja ja valmiuksia.

Varhaislapsuus - aikaikkuna aikuisuuteen

Tiesitkö, että

"

Jo kolmevuotiaana lapsen aivot painavat noin 80-90 prosenttia aikuisen aivojen painosta. Sen lisäksi kolmevuotiaan aivoissa on kaksi kertaa enemmän toimintaa kuin aikuisella.

Pikkulapsen aivoissa voi yhden sekunnin aikana muodostua jopa tuhat uutta hermoyhteyttä, kun lapsi oppii ja hoksaa asioita ympäristöstään.

"

Tasa-arvoinen varhaiskasvatus

OKM:n rahoittama"Tasa-arvoinen varhaiskasvatus"-hanke kokonaisuutenaan on ehkä viimeisten vuosikymmenten mullistavin varhaista oppimista ja lasten autonomisiksi ihmisiksi kasvamista tukeva pedagoginen oivallus :

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä