Silmäpeliä mitä vielä haluan sanoa

Kaikki blogit puheenaiheesta Kellojen siirtäminen

Venäjän, EU:n, vai yhteinen aika?

Monet kannattavat pysyvää kesäaikaa, perustellen sitä valoisammilla illoilla. Keinotekoinen kesäaika tosiaan toisi valoisammat illat, mutta samalla myös pimeämmät aamut. Venäjällä pysyvää kesäaikaa kokeiltiin, mutta siitä jouduttiin luopumaan, koska kansa koki aamut liian pimeiksi.  Aikavyöhykettä ei mielestäni tulisi valon määrän perusteella valita, koska valon määrä on vakio, siirrellään kelloja sitte mihin suuntaan tahansa. Suosittelen niille jotka kaipaavat valoisampia iltoja ja aikaisempaa herätystä sellaista työtä jossa on aikainen, tai liukuva työaika.

Siirtykäämme pysyvään kesäaikaan!

EU-komissio on antanut esityksen erillisistä kesä- ja talviajoista luopumiseksi. Kellojen siirtelyn lopettaminen olisi toki hieno asia, mutta tätä esitystä on luonnollisesti seurannut kiivas keskustelu siitä, kumpi, kesä- vai talviaika, pitäisi valita pysyväksi ajaksi. Kysymys on vahvasti kahtia jakautunut, eikä perusteluja omalle kannalle ole ainakaan seuraamissani somekeskusteluissa juuri näkynyt.

Kellojen siirtely historiaan

Usein mietitään, voivatko kansalaiset vaikuttaa EU:n päätöksentekoon. Keskustelu kesäajasta ja kellojen siirtelyn lopettamisesta on lähtenyt liikkeelle jo 10 vuotta sitten. Siitä lähtien useat ihmiset ovat olleet yhteydessä poliitikkoihin ja tuoneet asiaa aktiivisesti esille keskusteluissaan. Erityisesti suomalaiset ovat olleet aktiivisia.

Euroopan parlamentissa on meppiryhmä, joka ajaa kellojen siirtelystä luopumista. Olen aikaisemmin tehnyt aloitteita aiheesta ja muutkin suomalaiset mepit ovat olleet hyvin aktiivisia tämän asian kanssa.

Kesä koko vuoden

No onkos tullut kesäaika? Pian on. EU-komissio suosittelee kellojen siirtelyn lopettamista ja kesäajan ottamista pysyväksi ajaksi.

Kannatan kesäajan valitsemista. Mitä haittaa siitä voisi olla?

Luovutaanko kesäajasta?

EU järjesti kyselyn siitä pitäisikö kesäajan käyttämisestä luopua? Vastaajista noin 80% oli samaa mieltä kuin minä: kyllä, kesäajasta pitää luopua!

Entä kun, ja jos, kesäajasta luovutaan. Jäädäänkö sitten vain jokin kerta talviaikaan? Vai olisiko viisaampaa pysyä jatkuvasti nykyisessä kesäajassa? Ehkä paras ratkaisu olisi kompromissi - viimeisen kerran kun kelloja siirrettäisiin niin siirettäisiin niitä puoli tuntia.

Kesäajasta luovutaan - vihdoinkin!

Suomi on päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin jotta EU:n kesäaikadirektiivi kumotaan ja kellojen siirtely lopetetaan. Erinomaista - tuota mieltä minäkin olen ollut koko ajan. Kellojen siirtelystähän ei ole ollut oikeastaan mitään käytännön hyötyä. Sähkövalokin on keksitty jo kauan sitten.

Toivottavasti asia etenee ripeään tahtiin mutta varmaa kuitenkin lienee, että tulevana kesänä kelloja vielä pitää rukata.

Kesäaikadirektiivin kiertäminen

Kansalaisaloite siitä, että Suomessa lopetettaisiin kellojen siirtäminen on menossa eduskunnan käsittelyyn. Eduskunta ei kuitenkaan voi päättää, että Suomi lopettaisi kesäaikaan siirtymisen koska asiasta on säädetty EU-direktiivillä. Paremmin ovat asiat Venäjällä jossa moisesta hömpötyksestä, josta on vain haittaa, on luovuttu.

Kellojen siirtelystä pitäisi luopua – Suomen pitäisi luopua kesäajasta.

Tein viime vuonna maamme hallitukselle esityksen, että voisimme hyvin luopua kesäajasta. Minusta kellojen kääntely on täysin turhaa ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Toivoin, että kesäaikaan siirtymisessä olisi huomioitu myös vaikutukset työelämälle, maataloudelle ja kotieläimille. Samalla silloin esitin, että maamme hallitus olisi tehnyt kattavan selvityksen mahdollisuudesta siirtää koulujen lomakausi alkamaan juhannuksesta. En siihen esitykseen sen syvemmälle nyt mene, mutta totean, että olen edelleen sitäkin mieltä.

Kesä- ja talviajat haitallinen ja ärsyttävä EU-määräys

Meitä suomalaisia kiusataan pari kertaa vuodessa kesä- tai talviaikaan siirtymisellä. Tarpeeton rumba on edessä jälleen ensi yönä. Henkilökohtaisesti joudun siirtämään seitsemän eri kelloa tunnin verran taaksepäin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteissaan (3.4.2012 ja 24.10.2012) toivoi, että kesä- ja talviaikakäytännöstä luovuttaisiin.

THL:n mukaan kesäaika on nyky-yhteiskunnassa hyödytön käytäntö, joka lisäksi aiheuttaa terveyshaittoja. Laitoksen tutkijoiden mukaan kesä- ja normaaliaikaan siirtymiset voivat aiheuttaa viikon tai jopa pidemmän ajan univajeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä