Silmäpeliä mitä vielä haluan sanoa

Kaikki blogit puheenaiheesta Avohakkuut

Avohakkuille on vaihtoehtoja

Ympäristöjärjestöt ovat käynnistäneet kampanjan ”Avohakkuut historiaan”, jonka tarkoituksena on lopettaa avohakkuut valtion omistamissa metsissä. Kampanja on tervetullut keskustelunavaus metsänhoitotapojen merkityksestä. Keskustelua onkin syntynyt runsaasti, ja avohakkuiden puolustajia on löytynyt yllättävän paljon. Kuitenkaan suomalaisista suurin osa ei halua nähdä hakkuuaukeaa omassa tutussa sienimetsässä, mutta metsäteollisuuden tarpeisiin raaka-ainetta halutaan paljon ja helposti.

Vaihtoehtoisia totuuksia

Lehtopöllön poikasella ja Pori Jazzien entisellä toimitusjohtajalla ei äkkipäätä tuntuisi olevan yhteistä, vaan on. Vaihtoehtoisten totuuksien vallitessa kumpikin päätyi some -hyväksikäytetyiksi. Sähköisen median aikakaudella tärkeintä on nostattaa tunteet pintaan, vaikka osatotuuksilla. Sosiaalinen media hoitaa loput.

 

Aloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla kerännyt jo 26 500 nimeä!

 

Lakialoite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla

Aloitteen päiväys: 17.5.2018

Aloitteen muoto: Lakiehdotus

Oikeusministeriön asianumero: VN/1699/2018

Aloitteen sisältö:

Kansalaisaloite eduskunnalle metsälain ja metsähallituksesta annetun lain muuttamiseksi

Kansalaisaloite metsälain ja metsähallituksesta annetun lain muuttamiseksi

 

Nyt metsiemme suojelua on mahdollisuus edistää myös tuoreella kansalaisaloitteella, joka on avattu 17.5.2018 kansalaisaloite.fi -palvelussa 

Aloite on kerännyt jo lähes 20 000 allekirjoitusta reilussa viikossa! smiley

Aloitteen sisältö:

"Kansalaisaloite eduskunnalle metsälain ja metsähallituksesta annetun lain muuttamiseksi

Metsäraiskioitten Suomi

 

Kun ulkomailta tuleva turisti karauttaa laivalla satamaan tai laskeutuu lentokentälle
ja lähtee ajelemaan autolla pitkin ja poikin suomenmaata, mitä hän näkee
matkansa varrella? Maaseutualueilla etupäässä metsäraiskioita, aukkohakkauksia,
kynnettyjä puupeltoja, kanto- ja risukasoja pienten hakkaamattomien
metsälänttien  välissä.  Suuri osa entisistä kauniista pelloista kasvaa
pajukkoa joka ei tuota mitään ja jota ei hoida enää kukaan.

Avohakkuu on suojelua

Uudishakkuu eli hakkuu jossa jätetään vain raiskio on vihreiden mieleen. Siitä kun voi repiä valtavia otsikoita jossa koko maailma tuntuu kaatuvan. Kuukkeleita viedään metsä, naavat ja lupot saavat väistyä kun metsäkone tulee, huutavat vihreät.

Vihreiden huuto on pelkistettyä aitoa tuskaa, mutta kun asiaa ajattelee syvemmin huomaa, että siinä puhutaan puutaheinää, ja nostetaan vain mielikuva raiskiosta ihmisten mieleen.

Onko Suomi tehnyt Volkkarit päästöjen vähättelyssä?

Itä-Suomen yliopiston tutkijan Heikki Simolan mukaan Suomen päästöraporteissa on itsepetoksellinen virhe ja turvemailta vapautuu lähes nelinkertaisesti enemmän hiilidioksidia kuin on esitetty YK:lle. Ympäristötieteen dosentti Heikki Simolan saamat tulokset kyseenalaistavat Suomen metsätalouden ilmastohyödyt.

Ylen uutisessa kerrotaan:

Kasvavan metsien käytön vaikutukset vesistöihin ja luonnon biodiversiteettiin

LUKE:n tutkimuksen mukaan metsäojituksien kuormittavuus vesistöille on jopa kymmeniä kertoja suurempi kuin on aiemmin arvioitu. Suomen metsäalasta noin 25 prosenttia on ojitettua ja tutkimuksen mukaan avohakkuut sekä metsien käsittely lisäävät entisestään haittoja vesistöille. Näin ollen metsätalouden merkitys vesistöjemme rehevöitymiselle on huomattavasti suurempi kuin on aiemmin luultu.

Lisääntyvät hakkuumäärät pahentavat ongelmia

Ylen artikkelissa kerrotaan:

Bioenergiaa metsistä, ympäristöteko vai pelkkä kupla?

Suomessa on meneillään bioenergiahuuma erityisesti metsiemme puun käyttöön liittyen ja hallituskin on nimennyt bioenergian kärkihankkeekseen. Kaidin Kemin bionergialaitos on massiivinen hanke, joka tuo sekä kaivattuja työpaikkoja että investointeja Suomeen. Onko tämän laitoksen sekä muiden tulevien ympäristövaikutukset kuitenkaan kestävällä tasolla?

Yle kertoi tulevasta tehtaasta huolestuttavia tietoja päästöjen osalta:

Metsähallitus tuhoaa Keuruun luontoaarretta

Keskisuomalainen uutisoi 17.1., että Metsähallitus on keskeyttänyt hakkuut Keuruun lakkautetulla varuskunta-alueella. Hyvä niin. Kiitos tästä kuuluu paikalle saapuneille luonnonsuojeluaktiiveille. Hakkuita ehdittiin kuitenkin jo suorittaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluvarausalueella noin neljä hehtaaria.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä