*

Silmäpeliä mitä vielä haluan sanoa

Valo-ohjatut keuhkot

Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että liikunta- ja puhekyvyttömän elämä on nykytekniikalla pohjimmiltaan ihan siedettävää (vaikka lääkärit usein toista väittävätkin), keskeisin asia ALS-potilaan kannalta on hengitystoiminnon ylläpito. Nykyisillä hengityskoneilla tuokin hoituu sivistyneesti, mutta vaatii jatkuvan 24/7 päivystyksen koneelle, mikä johtaa usein käytännön hankaluuksiin.

Koska tauti ei suoraan vahingoita hengityslihaksia vaan pelkästään niihin vaikuttavia liikehermoja, omilla keuhkoilla hengittäminen edellyttäisi, että saataisiin kasvatettua lihaksiin uudet hermot tuhoutuneiden tilalle, ja sitten stimuloitua niitä jollain tavalla. Jos olisi esim. valoon reagoiva hermosolu ja sopiva optinen stimulaattori, niin..

Scifiä, sanoo moni tässä vaiheessa. Hiirillä tämä on kuitenkin jo tehty: linkki. Ihmisiin siirtymisessä ei ole mitään periaatteellista estettä, solujen kasvattamiseen liittyvän perustutkimuksen ja rahoituksen varmistamisen ohella vain se ikuinen byrokratia. Kun muuten olisi valmista, tuhansien potilaiden on vielä kuoltava odottaessaan viranomaisten päätöstä, että operaatiosta ei koidu liian suurta riskiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän eskokauppinen kuva
Esko Kauppinen

Tämä potilasturvallisuus käsite onkin ollut yksi surullisimpia asioita joiden olemassaoloon olen herännyt. Sama kuin seisoisi laiturilla pelastusrenkaan kanssa ja katsoisi vedessä räpiköivää hukkuvaa. Rengasta ei voi hänelle heittää kun siitä puuttuu asianmukaiset leimat.

Käyttäjän mattila kuva
Riku Mattila

Turvallisuudeksi sitä sanotaan, mutta oikeasti kysymys on vain vastuun välttelystä: jos ei tehdä mitään ja ihminen sen seurauksena kuolee, kyseessä on luonnollinen tapahtuma josta ei voi syyttää ketään. Mutta jos yritetään jotain ja epäonnistutaan, joku voisi alkaa syytellä virheestä. Ja olisihan se omalle ammattiylpeydellekin noloa epäonnistua yrityksessä. Parempi odotella vaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset